Oon kurkkuani asti täynnä joka asiaa. Taas mielessä kävi muuttaminen Norjaan tai Hollantiin, vaihtaa nimensä ja vaan kadota.

Ei sen luulis niin vaikeeta olevan. Ehkä mä joskus viä teen sen, sitten kun ei oo niin paljon mistä välittää. Sitten kun noita koiria on sen verran vähemmän, että voi edes joskus kuvitella lentävänsä niiden kanssa johonkin.

 

Jollakin tapaa mulla varmaan on sellainen mieli, jonka pitäis räväyttää aina välillä. Jos vaikka menis töihin taas välillä Tai vaikka ees opiskeleen jotain.. Tai, tai, tai... Jotain ettei joka päivä oo samanlainen. . Kai kuka tahansa kyllästyy jos joka päivä on samanlaista..

Vois sitten kyllästyä siihen työssä käyntiin..

Rakas ja sen nuorimmainen poika touhuaa pihalla, mun  varmaan pitäis tyhjentää alakaappeja, että saisin noita rojuja sinne, mutta en oikein viitsi... Laiskimus...

Tajusin tänään, että rakas omistaa mut. Ei sillä, luulen, että saisin lähtee, jos haluaisin, mutta jotenkin on sellainen olo, että omistetaan.

Seksillä se ainakin mut omistaa...... You know... ;)

Kai se sit vaan omistaa..

Mä myös välitän rakkaan lapsista, jos mä joskus lähden, mä tulen myös kaipaamaan niitä. Ainakin tyttöö ja nuorimmaista poikaa, vanhimpaan poikaanhan mä en ole tutustunutkaan kauheesti. Tyttö on "hirveen" villi ja sosiaalinen, herkkä. Nuorimmainen poika taas ujo ja kova tekeen "töitä".

Tänäänkin mulle tuli pahamieli, kun rakkaan isä kysyi nuorimmaiselta pojalta, että "kysykö se edes sua mukaansa?" Tarkoittaen rakkaan exää/lasten äitiä. "Ei." vastas nuorimmainen poika.

Musta se on törkeetä, mä en voi ymmärtää, kuinka joku ei välitä sen vertaa lapsestaan.

Mä olen muutenkin kuullut rakkaalta sen exästä aika paljon asioita, joita en oikein ens alkuun uskonut.

Jos musta joskus tulee äiti, toivon hartaasti ettei koskaan sellaista. Eihän mun ja mun äidinkään välit oo hyvät, mutta... On meilläkin silti jotain.

On aamu ja istun yksin valveilla. En saanut koko yönä unta. Mä mietin, kaipasin ja järjestelin ajatuksiani.

Mä mietin mua ja exääni, kaipasin sitä. Me oltiin yhdessä monta vuotta, koettiin yhdessä. Kaipaan sitä varmuutta ja turvallisuutta. Olinhan mä joskus onnellinenkin. Kyllä mä rakastinkin, rakastan edelleenkin, erilailla vaan. Mä mietin, jos mä olisin jäänyt.. Mä halusin itse kääntää kortin ja katsoa, mitä tää juttu rakkaan kanssa tuo eteen.

Jos kaikki olis rakkaan kanssa mennyt suunnitelmien mukaan, olis se ollut pelkkää seksiä. Seksiä silloin tällöin, ihan niinkuin niiden muidenkin kanssa..

Kaikki vaan ei mennyt niinkuin aluksi piti.

Mä mietin yöllä myös mua ja rakasta.

Mietin tätä meijän juttua, mietin, että mitä sitten, kun se kertookin, että onkin vaan leikkinyt mun kanssa.

Mä mietin rakastiko rakkaani pikkusta? Sanoiko se sillekin rakastavansa tätä?

Mun tekis mieli lähteä jonnekin vähäks aikaa yksin ja ajatella..

Musta tuntuu etten jaksa ja ahdistaa. Kaiken lisäks tekee mieli seksiä ja kuumaa suihkua. Taidan kohta mennä ja polttaa viimesen tupakkani, vituttaa jo valmiiks.

Rakastanko mä rakasta? Rakastan, paljonkin.

Luotanko mä siihen? En yhtään, en tipan tippaa.

On vaan niin väsynyt olo, väsynyt tähän kaikkeen, mikä on tullut niin nopeesti.

Mä kaipaan mun koiriani niin paljon, että tekee mieli itkee ja huutaa. Kiljua.

Mä kaipaan niin paljon ensimmäistä, niin paljon, että antaisin mitä vaan saadakseni sen takaisin.

Ihan kaiken.

Jestas, että voi kaivata koiraa näin paljon, paljon enemmän, kuin jotain kaveria.

Pitäs vaan kirjoittaa enemmän, niin saa ajatuksiaan järjestykseen. Sitä vaan joskus kadottaa sen kirjotustaidon. Nytkin kirjotukset hyppii ajatuksesta toiseen.

Kai mä olen kissa.. Jätän taakseni ihmiset, jotka on luonut mulle paljon rakkaita muistoja. Suljen ne vaan pois mun elämästä. Sellanen mä kai olen. Hankala. Mä tavallaan kulutan ihmiset loppuun ja heivaan ne mun elämästä, kyllästyn. Ex on ainoa, jolle en halua tehdä niin. Se tietää musta kaiken, turhimmat asiat ja kaikkein tärkeimmät, salaisimmat. Voisin varmaan sanoo, että mun parasystäväni, syrjäyttänyt kaikki muut.

Ehkä mä voin joskus luottaa rakkaaseen yhtä paljon, mutta en vielä, enkä ehkä koskaan.

Eli jatketaan nyt siitä uudesta miehestä..

 

Noh, me ollaan tiedetty toisemme jo pidempäänkin. Kumpikin katseltu toisiamme salaa, toisen tietämättä.

Pari kk sitten herra laittoi mulle viestiä fb:ssa, mä sitten hivenen humalassa aloin laitteleen sille viestejä ja ennätettiin sopiakin, että äijä tulee hakeen, mutta mä en sitten päässytkään lähteen. Onneksi..

Seuraavana päivänä mä sit kävin kahvilla..

 

Tänne mä sit muutin äijän tykö, kun se pyysi. Enkä mä kyllä ole (ainakaan vielä) katunut. Vähän ehkä pelottaa, kun niin moni on varottanut, että se leikkii mulla ja mä olen sinisilmänen hölmö, kun uskon sen puheet.

Okei, mä voin olla tyhmä ja vaikka mitä, mutta kun mulla vaan on tapana uskoa ihmisiin ja luottaa niihin. Ehkä mä sit joskus opin ettei kaikkiin voi luottaa, mutta vielä mä haluan uskoo, ettei mikään pysty satuttaan mun nuorta sydäntä, että mun rakkaat suojelee mua siltä, ne rakkaat jotka on jo jatkanut matkaansa tonne rajan taa.

Meidän suhde on muutenkin niin alussa, etten mä paljon vielä anna sen kestävyydelle arvoa, mä olen kuitenkin niin hankala ihminen, että harva jaksaa mua pidempään katsella.

Kuitenkin mä ainakin luulen olevani rakastunut..

Olo on niinkuin jollain teinillä..

 

Antaa sen sitten leikkiä ja kusettaa, jos haluaa. Ehkä mä opin sitten jotain.

 

Mun elämän tilanteeni on muuttunut aika rajusti sitten mun viime kirjoituksen.

On vaikea edes alottaa kirjottaan, niin paljon on muuttunut.

Alotetaan nyt siitä, että olen eronnut ja uuden miehen kanssa.. Se kävi yllättävän kivuttomasti, vaikka olin ollut saman tyypin kanssa 1/4 osan elämästäni, eli 5vuotta. Tiistaina oon luvannut hakea tavarani. Se olikin ensimäinen riidan aihe koko erossa...

Riita 1 (ex-poikaystävän kanssa):

Ilmotan yksinkertasesti, että ilmottaa mulle, kun ehtii katsoa mun kanssa yhteiset kamat. Parin päivän päästä tulee viesti, että haluaa, että haen kamani heti, kun kerkiän. Vastaan, että ok, ettkä entäs ne yhteiset kamat. Noh, kyllähän mun nyt pitäs tietää, mitkä kamoista on mun.

Tässä vaiheessa jo alkaa tuntua siltä, että pitäköön sitten kaikki ne 5vuoden aikana kasaantuneet yhteiset tavarat.

Ilmotan, että pyytää serkultaan tiistaihin mennessä lainassa olleen dvd-soittimen ja tavarat jotka ovat hänen vanhempansa autotallissa. Ja haen kamani sitten sillai, ettei hän ole kotona, niin hänen ei tarvitse katsella mua enää.

Nyt tosin kaihertaa mieltä, että olen luvannut putsata auton, because se on täynnä mun kamojani, koirieni karvoja ja hiekkaa ja mutaa, jota koirat on kantanut sisään tullessaan.

Erittäin vittumaisen tilanteesta tekee se, että tällä ex-poikaystävälläni on minulta sijoituksessa kaukasianpaimenkoira ja käyttö-oikeudella slovakiancuvac uros. Lisäksi tämä ex-poikaystäväni on ainut ihminen, jolle olen uskonut kaiken ja olen luottanut häneen enemmän kuin 110-prosenttisesti.

Itsekin tiedän, etten koskaan ole mikään unelma tyttöystävä ollut. Mä en vain jaksanut edes yrittää, jos ei toinenkaan yrittänyt.

Mutta edelleen toivon, että ex-poikaystäväni saa kaiken tältä elämältä, mitä toivoo. Ennen kaikkea löytää sellaisen naisen, jonka ansaitsee ja jota rakastaa, oikeasti.

 

Uusi mies:

Noh, elämässäni on uusi mies. Ei hänestä sen enempää. Ihana on.

Kirjottelen enemmän taas, kunhan kerkiän.